Geelimenetelmän avulla tehdyt rakennekynnet ovat olleet viime vuosien ajan hyvin suosittuja, jonka vuoksi monet kynsistudiot ovat alkaneet tehdä yksinomaan geelikynsiä. Geelitekniikoita on olemassa todella monia, joten omat kynnet voidaan laittaa juuri sellaisiksi kuin itse haluaa.
Geelikynsien tekotapa on huomattavasti muita rakennekynsitekniikoita helpompi, siksi ihmiset ostavatkin usein itselleen geelikynsitarvikkeita, jotta geelikynsiä voitaisiin laittaa myös kotona. Koristelun avulla geelikynsistä saadaan tehtyä kauniit taideteokset, joita on ilo pitää näkyvillä.
Miksi kannattaa ottaa geelikynnet?
Kauniit kynnet ovat useimmille ihmisille tärkeä osa huoliteltua ulkonäköä. Geelikynsien avulla on helppoa muuttaa omaa ulkoista olemusta entistä paremmaksi, mikä onkin saanut todella monet ihmiset hoidattamaan käsiään säännöllisesti. Ulkoisen muutoksen lisäksi geelikynsillä pystytään parantamaan myöskin itseluottamusta, sillä kenenkään ei enää tarvitse piilotella omia kynsiään.
Geelikynsistä on useimmiten apua myös tavanomaisiin kynsiongelmiin, kuten kynsien katkeiluun ja lohkeiluun. Geelikynsien teossa käytettävä geelimäinen massa kovetetaan levityksen jälkeen valouunissa, jonka jälkeen se suojaa tehokkaasti omaa luonnonkynttä. Kovettunut geeli auttaa myös vähentämään kynsien pureskelua, koska geelimassa on tosi kovaa, eli vaikeasti purtavaa.
Geelikynsien teko ja huoltaminen
Geelikynsiä tehdessä oman kynnen pituutta jatketaan tavallisesti tipeillä tai muoteilla, mutta on myös mahdollista tehdä pelkkä geelivahvistus, jolloin kynsien pituus jää entiselleen. Geelikynsiä pystytään tekemään kynsistudion lisäksi myös kotona hankkimalla ensin itselle kaikki tarvittavat rakennekynsitarvikkeet. Kynsien koristelussa vain taivas on rajana, siksi tyyliä voi vaihtaa usein.
Säännölliset kynsihuollot pitävät huolen siitä, että rakennekynnet pysyvät hyvässä kunnossa ja kauniin näköisinä. Huolto suoritetaan tyypillisesti noin 3-6 viikon välein, riippuen kynnen omasta kasvunopeudesta. Huoltoväliä ei kannata venyttää liian pitkäksi, koska tällöin kynnet katkeavat huomattavasti helpommin. Kynsihoitoja voidaan useimmiten tehdä myös itsenäisesti kotioloissa.
Geelikynsien hinta ja vaihtoehdot
Geelikynsien laitattaminen maksaa kynsistudioissa tyypillisesti noin 80-150€ Luonnonkynnet on myös mahdollista jättää pidentämättä, jolloin hinta on yleensä hiukan edullisempi. Kynsistudion kynsihuolto puolestaan maksaa usein noin 50€/kerta. Geelikynsiä pystytään tekemään myöskin itse kotona, jolloin on mahdollista säästää suuria summia verrattuna kynsihoitolan hintatasoon.
Rakennekynnet voidaan tehdä nykyään monella eri tekniikalla. Akryylikynnet ovat pitkään olleet suosituin rakennekynsityyppi, mutta viime vuosikymmenen aikana yhä useammat ovat alkaneet suosimaan geelikynsiä, koska niiden tekotapa on helpompi. Vaihtoehtoja löytyy lisäksi lasikuitu- tai silkkikynsistä, tosin ne eivät ole kuitenkaan saavuttaneet kovin merkittävän suurta suosiota.
