Kauniit kynnet ovat useimmille ihmisille tärkeä osa omaa ulkonäköä, siksi ei ole mikään ihme, että rakennekynnet ovat yleistyneet nopeasti keskeiseksi osaksi kauneudenhoitoa. Nykyisin kuka tahansa voi halutessaan hankkia kynsiin uuden tyylin pienten taideteoksien muodossa.
Erilaiset rakennekynsitekniikat tarjoavat hyvin paljon valinnanvapautta kynsien tekoon, mikä auttaa upean lopputuloksen saavuttamisessa. Kynnet voidaan tehdä erittäin värikkäiksi, kuin myös luonnollisen näköiseksi, eikä niiden tarvi välttämättä olla koskaan mahdottoman pitkät.
Miksi kannattaa ottaa rakennekynnet?
Kädet ovat ihmisen käyntikortti, siksi niiden kunnolla ja ulkonäöllä on merkittävä rooli useimpien ihmisten elämässä. Rakennekynsien avulla on helppoa muuttaa ihmisen ulkoista olemusta, mikä onkin saanut yhä useammat hoidattamaan käsiään. Ulkoisen muodonmuutoksen lisäksi kynsien laitattamisella saavutetaan useimmiten myöskin positiivinen vaikutus omaan itseluottamukseen.
Rakennekynsistä on tyypillisesti apua myös erilaisiin kynsiongelmiin, kuten kynsien katkeiluun ja lohkeiluun. Rakennekynnet vahvistavat ja suojaavat omaa luonnonkynttä, jonka vuoksi ne eivät vastaisuudessa pääse menemään yhtä huonoon kuntoon. Rakennekynnet ovat myös oiva keino kynsien pureskelun lopettamiseen, sillä niiden pureskelu on kovan materiaalin johdosta vaikeaa.
Rakennekynsien teko ja huoltaminen
Rakennekynsien teon yhteydessä omat luonnonkynnet pidennetään yleensä käyttämällä apuna tippejä tai muotteja, mutta on myös mahdollista suorittaa vain pelkkä luonnonkynnen vahvistus. Kynsistudion lisäksi rakennekynsiä voidaan tehdä myös kotioloissa hankkimalla ensin tarvittavat rakennekynsitarvikkeet. Kynsien koristelussa vain taivas on rajana, jotenka uniikkius on taattua.
Säännöllisten kynsihuoltojen avulla rakennekynnet pysyvät aina hyvässä kunnossa. Tyypillisesti huolto suoritetaan noin 3-6 viikon välein riippuen omien kynsien kasvunopeudesta. Huoltoväli ei tulisi venyä liian pitkäksi, koska silloin kynnet menevät helpommin poikki ja saattavat jopa irrota kokonaan. Kynsihoidot pystytään useimmissa tapauksissa suorittamaan itsenäisesti kotioloissa.
Rakennekynsien hinta ja vaihtoehdot
Rakennekynsien laitattaminen kynsistudiossa maksaa useimmiten noin 50-150€ Luonnonkynsiä voidaan myös vahvistaa ilman niiden pidentämistä, jolloin hinta hiukan edullisempi. Kynsihuollot puolestaan maksavat yleensä noin 50€/kerta. Rakennekynnet voidaan tehdä myös itse kotona, jolloin on mahdollista saavuttaa huomattavia säästöjä verrattuna kynsihoitoloiden hintatasoon.
Akryylin lisäksi rakennekynsiä tehdään nykyisin usein myös geelin avulla. Viime vuosikymmenen aikana geelikynnet ovat tulleet erittäin suosituiksi, ja useimmissa kynsistudioissa geelitekniikka onkin jo syrjäyttänyt akryylitekniikan. Vaihtoehtoja löytyy myös silkki- ja lasikuitukynsistä, tosin ne eivät ole kuitenkaan saavuttaneet yhtä suurta suosiota kuin geelikynnet sekä akryylikynnet.
